Osa 4. Syksy saapuu Sunset Valleyhin

Uusi osa taas. Melkein kuukauden tauon jälkeen. Toivottavasti pidätte. Tietenkin minun pitäisi lukea kokeisiin, eikä kirjoittaa blogia, mutta saanpahan edes jotain tehdyksi. :)

Oli lauantaiaamu. Mikaelin lähtöpäivä. Verkkarivaaran syyslukukausi alkaisi heti maanantaina ja opiskelijoiden toivottiin saapuvan jo muutamaa päivää ennen. Koko perhe oli herännyt hyvissä ajoin ja Minna oli paistanut kaikille vohveleita. Johanna piti vohveleista, mutta kurkkua kuristi vieläkin.
Mikael oli jo syönyt. Johanna heilutteli levottomana jalkojaan pöydän alla.
-Isä. Kello on kymmenen, Mikael sanoi. Johanna puri hampaansa yhteen. -Meidän pitäisi jo mennä, että ehditään.

 -Ei vielä ole niin kiire, isä sanoi ja otti vielä yhden vohvelin. -Mutta jos sinä olet syönyt niin mene vaikka pakkaamaan laukkujasi autoon.
Johanna katsoi Mikaelia haikeasti. -Minullakaan ei ole enää nälkä, hän sanoi ja nousi.

 Kolme matkalaukkua seisoivat eteisessä odottamassa.
-Tuollako on kaikki? Johanna kysyi.
-Niin. Siellä on vaatetta, läppäri, koulukirjat ja treenikamat.
Johanna huokasi. -Milloin on ensimmäinen loma?

-Jo syksyllä, Mikael lohdutti. -Halataan nyt vielä kerran. Ole reipas. Mikael sulki Johannan syliinsä.
-Joko mennään? isä kysyi heidän takaansa.
-Mennään, Mikael sanoi.

Johanna juoksi parvekkeelle. Auto lähti pihasta. Johanna vilkutti niin kauan kunnes auto katosi mutkan taa.
-Mikael on poissa, Johanna huokasi. Hänen silmänsä kostuivat.

 Johanna ei haluunnut jäädä enää tyhjään kotiin ikävöimään. Hän otti pyöränsä ja lähti ensimmäiseen paikkaa josta uskoi saavansa tukea.
Goottiloille.

Janus oli pihalla ja huomasi Johannan.
-Hei, Janus sanoi.
-Hei, sanoi Johanna surullisesti. -Mikael lähti tänään.
-Eihän se kauaa siellä viivy. Pian on jo loma, Janus yritti, mutta Johanna ei uskonut.
-Ihan liian pitkä aika, hän huokasi.
    Janus mietti hetken. Ehkä Johannan ajatukset pitäisi ohjata muualle.
-Haluatko, tietää salaisuuden? hän kysyi. Johanna nyökkäsi hiljaa.
-Tule sitten sisään.

Johanna ei ollut ennen käynyt Januksen kotona. Talo oli sisältä valtavan suuri ja hyvin hieno. Janus johdatti hänet kauniiden, vanhanaikaisten huoneiden läpi ullakolle asti.
-Mitä täällä on? Johanna kysyi.
-Odota niin näet.

-Onko teillä ullakko? Johanna ihastui. -Oikea vanhanaikainen ullakko, jolla voi olla vaikka mitä salakäytäviä ja piiloja? Piilotteletko sinä täällä jotain? Kerro!

-Minustakin tämä on tosi jännä paikka, Janus sanoi. Johanna huomasi, että tämä hymyili. -Täällä on kaikenlaista kivaa tavaraa. Mutta minä olen tehnyt tänne ateljeen, koska täällä on tilaa.
-Ateljeen?
-Niin. Tule niin näet maalaustelineen.

-No? Janus kysyi.
-Voi Janus, se on upea! Johanna ihasteli. -Täällä on kuin oikean taiteilijan ateljeessa! Mistä olet löytänyt tuon maalaustelineen? Montako taulua sinulla jo on?

Janus ei ehtinyt vastata, kun Johanna katsoi ikkunasta.
-Katso miten ihana maisema! hän hihkui. -Oletko koskaan ajatellut maalata maisemamaalausta tästä?
-En tiedä vielä varmaan, Janus sanoi. -Hyvä idea.

Äkkiä Johanna vakavoitui.
-Kuule Janus... Missä sinä näit ne kummitukset?
-Yksi nukkui vierashuoneen sängyllä, Janus sanoi. -Miksi niin?
-Minusta tuntuu, että joku kävelisi tuolla portaiden yläpäässä, Johanna sanoi. Siellä kopisee jotain, enkä haluaisi kohdata kummitusta juuri nyt.
-En minä niitä ole koskaan täällä päivisin nähnyt, Janus rauhoitti. -Mutta voidaan mennä alaskin. Leikitään vaikka sairaalalla.

Lapset mnivät Januksen huoneeseen.
-Leikitäänkö sellaista, että tämä hoitaja tulisi töihin sairaalaan? Johanna ehdotti.
-Joo! Tämä olisi sen uusi työkaveri, Janus keksi.
-Sitten tänne voisi tulla nainen jolla on kurkku kipeänä. Hoitaja ohjaa sen odotushuoneeseen ja lääkäri tutkii.
-Se on allerginen reaktio kastikkeesta, Janus sanoi diangnoosin. -Siihen pitää ostaa lääkettä sairaalan apteekista.

-Tämä nainen ei voi kävellä ja sen mies auttaa sen sairaalaan, Janus kertoi.
-Onko jalka poikki, hoitaja kysyy, sanoi Johanna. -Lääkäri tulee kohta.
-Jalka on poikki. Laitetaan kipsiin ja osastolle muutamaksi päiväksi, Janus ilmoitti.
-Tällä pojalla on paha haava. Se on tullut pyörällä kaatuessa. Hoitaja voi onneksi puhdistaa sen.

He leikkivät monta tuntia. Kun sairaalaan tuli urheiluvammasta kärsivä nainen, Johanna ponnahti ylös.
-Minun pitää nyt lähteä! On ilta, eikä äiti tiedä missä asutte. Toivottavasti hän ei ole huolissaan, Johanna sanoi.
-Joko nyt? Janus ihmettteli. Nähdäänkö sitten koulussa?
-Nähdään, sanoi Johanna.

 Kummasti ilma oli viilennyt. Johanna laittoi päälleen takin, jonka Januksen äiti oli hänelle antanut.
-Ei tarvitse palauttaa. Minna osti sen minulta markkinat.simssissä, Kristiina oli sanonut.

Kotona oli hiljaista. Äiti näkyi istuvan olohuoneessa lukeamassa, mutta isä oli vielä matkalla. Mikael oli nyt kaukana poissa. Kenen kanssa Johanna voisi nyt pelata lautapelejä tai odottaa koulubussia?
-Minun pitäisi olla reipas, ninkuin lupasin, hän kuiskasi itselleen.

 Joku avasi oven.
-Hei, Johanna kuuli isänsä sanovan.
-Hei. Millainen se oli? Johanna kysyi ja riisui ulkovaatteensa.

 -Oikein mukavan näköinen paikka. Mikael tuli heti juttuun huonekaverinsa kanssa. Sitten siellä on perheviikonloppuja. Yksi on vähän pelottelupäivän jälkeen. Me lähdetään silloin kaikki katsomaan Mikaelia.
-Kivaa! Johanna hihkaisi. Pelottelupäivä ja matka. Melkein heti peräkkäin.

Anteeksi, että tämän osan kanssa kesti niin kauhean pitkään. Sain tämän valmiiksi eilen, mutta se ei vielä tuntunut julkaisukelpoiselta. Nimikin on keksitty vasta nyt äsken. Muuten yksi runoilijasimini, joka asuu Sunset Valleyssa (ei kuulu tarinaan) on kirjoittanut sen nimisen kirjan.